28. touko, 2022

Toiminnalliset häiriötilat (Osa 1)

Kremppa blogin seuraavassa kolmessa postauksessa käsitellään toiminnallisia häiriötiloja. Ensimmäisessä osassa tarkastellaan toiminnallisen häiriötilan yleistä kliinistä profiilia ja sitä kuinka se muodostaa oman kokonaisuutensa hyvänlaatuisten tuki- ja liikuntaelinperäisten häiriötilojen saralla. Seuraavassa postauksessa tarkastellaan toiminnallisten häiriötilojen tyypillisimpiä profiileita lyhyesti. Kolmannessa osassa edetään tarkastelemaan sitä kysymyksen asettelua, joka ohjaa fyysistä tutkimista ja tyypillisten toiminnallisten mekanismien identifiointia oireilun taustalla.

Tuki- ja liikuntaelinkremppojen kirjo

Tuki- ja liikuntaelinvaivoja (TULE) on monenlaisia. Ne voidaan jakaa karkeasti pahan- ja hyvänlaatuisiin. Ensin mainittu tarkoittaa sitä, että ne uhkaavat henkeä. Näiden esiintyvyydeksi on arveltu 1% kaikista TULE vaivoista. Hyvänlaatuisia TULE vaivoja on siis ylivoimaisesti eniten, mutta ei kannata antaa termin “hyvänlaatuinen” huijata itseään. Niiden “hyvyys” rajoittuu siihen, että ne jättävät henkikullan rauhaan. Mutta toimintakykyä ja elämänlaatua ne kuitenkin kourivat Vinnie Jonesin lailla. 

Pahimmillaan hyvänlaatuinen TULE vaiva aiheuttaa pysyvän toimintakyvyn rajoitteen ja lievimmilläänkin ne aiheuttavat huomattavaa kiusaa estäen, rajoittaen tai häiriten kykyä osallistua arjen askareisiin. Näistä, hyvänlaatuisista TULE krempoista 10-15%:n on arvioitu olevan sellaisia, joissa raportoituja oireita selittää jonkinlainen kudosvaurio. Luu voi olla poikki tai jänne revennyt. Tai sitten oireiden taustalle sijoittuu jokin tunnettu sairaus kuten esimerkiksi reuma. Tätä ryhmää on kutsuttu TULE ammattilaisten piireissä viime vuosina “specifiksi” TULE ryhmäksi. 

Jäljelle jää suuri massa TULE vaivoja. Sitä 85-90%:n osaa TULE krempoista ja vaivoista, joiden taustalla ei voida osoittaa sairautta taikka rikkoutunutta anatomista kudos rakennetta, kutsutaan epäspesifiksi TULE ryhmäksi. Luontevaa. Vaikka ne eivät siis näy minkäänlaisissa kuvantamistutkimuksissa saati verikokeissa, eivät ne oikeasti näkymättömiä ole. Ja ääntäkin niistä lähtee. Nimittäin, ne muodostavat hyvinkin spesifin kliinisen profiilin, joka erottautuu spesifeistä häiriötiloista ja epäspecifien häiriötilojen alueelle paikantuvasta psykosomaattisesta ja kroonisesta kipuoireilusta.

Ominaista toiminnallisille oirekuville on se, että raportoidut oireet linkittyvät vahvasti liikkeeseen, asentoihin ja / tai fyysiseen kuormittumiseen. Koska näin on usein myös spesifien häiriötilojen saralla, on perusteltua tarkastella eroa näiden kahden ulottuvuuden välillä. Toiminnallisissa häiriötiloissa oireilu linkittyy liikkeeseen liikkeen laadun ja liikemallin kautta, joka vastaa kysymykseen siitä “miten ihminen liikkuu”. Spesifissä häiriötilassa sillä ei ole väliä miten ihminen liikkuu, koska vahingoittunut kudosrakenne ei välitä liikemallista eikä liikkeen laadusta. Tämä itsestään selvyys ei vielä kuitenkaan rajaa eikä erottele toiminnallista TULE oireilua psykosomatiikan saati kroonisen kipuoireilun kirjosta, jotka muodostavat epäspecifiin massaan omat entiteettinsä. Erottelu on aika ajoin hyvinkin haastavaa. Ensin mainitussa tapa suhtautua ja käsitellä kehollisia tuntemuksia muodostaa suuremman ongelman kuin oireet itse. Ongelma on siis kipu- ja oirekäyttäytymisessä, ei oireiden aiheuttamissa toimintakyvyn rajoitteissa. Monille TULE ammattilaisille tuttuja ovat termit somatisointi, katastrofointi, hypokondria, hypervigilanssi. Niillä pyritään kuvaamaan kipu- ja oirekäyttäytymisen piirteitä. Todellinen haaste on erotella toiminnallinen oireilu kroonisesta kipuoireilusta. Seuraavaksi tarkastelemme näiden kahden entiteetin keskeisimpiä eroja, joten jatka lukemista.   

Kuinka toiminnallinen -ja krooninen oireilu eroavat toisistaan?

Toiminnallista ja kroonista oireilua yhdistää se, että oireita on esiintynyt yli 3-6 kk. Ne eroavat kuitenkin siinä miten oireilu esiintyy. Toiminnallinen oireilu ei ole jatkuvaa. Kuten edellä mainittiin, on toiminnalliselle oireilulle ominaista, että koettu oireilu ilmenee suhteessa liikkeeseen ja kuormitukseen. Ja, yleensä se loppuu, kun oireprovokatorinen kuormitus loppuu. Krooninen kipu sen sijaan raportoidaan yleensä enemmän tai vähemmän jatkuvaksi. Toki siinäkin ilmenee fluktuointia, mutta suhde liikkumiseen ja fyysiseen kuormittamiseen ei ole niin ilmeinen. Hetkiä, jolloin kipua ja särkyä ei ilmene, saattaa selittää enemmänkin se, että huomio on yksinkertaisesti toisaalla. 

Lisäksi, kroonisessa kipuoireilussa se mikä yhtenä päivänä saattaa voimistaa oireita ei välttämättä seuraavana päivänä provosoikaan oireilua. Tämä vaikeus ennustaa oireilua ei ole ominaista toiminnalliselle oireilulle. Ärsykkeen ja vastereaktion suhde on stabiili mitä frekvenssiin ja koetun oireen intensiteettiin tulee. Kroonisessa kipuoireilussa ärsykkeen ja vastereaktion intensiteetti saattaa varioida paljonkin riippuen kroonisen oireilun taustalla vaikuttavasta mekanismista. Kuvaavaa toiminnalliselle oireilulle on myös se, että toiminnallisessa oireilussa oireen luonne ja sijainti eivät vaihdu oireprovokatorisen toimen aikana. Kroonisessa kipuoireilussa asiakkaan kokemien oireiden luonne ja sijainti saattaa sitä vastoin vaihdella kehon keskilinjankin ylittäen.

Toiminnallinen ja krooninen oireilu erottuvat toisistaan myös siten, kuinka aika muokkaa subjektiivista kokemusta. Toiminnallisessa oireilussa kokemus ja tietoisuus oireprovokatoristen tilanteiden haitallisuudesta tulee alati ilmeisemmäksi. Kroonisessa oireilussa sen sijaan tietoisuus kipuilmiöstä itsessään korostuu ajan saatossa.

Yhteenveto

Toiminnallinen ja krooninen oireilu muodostavat lähtökohtaisesti kaksi eri ulottuvuutta epäspecifien häiriötilojen saralla. Niiden eroja voidaan tarkastella kliinisen profiilin kautta, johon heijastuu oireilun taustalla vaikuttava oiremekanismi. Toiminnallisissa oiretiloissa vaikuttaa tyypillisesti perifeerinen sensitisaatio, kun kroonisessa oireilussa vaikuttaa lisäksi sentraalinen sensititsaatio top-down ja / tai bottom-up mallien mukaisesti. 

Ero näiden kahden entiteetin välillä on siinä määrin merkittävä, että se määrittää tutkimista ja tulkintaa koskevat kysymykset erilaisiksi. Tämä on tärkeää ymmärtää, koska se miten tulkitaan vaikuttaa viestintään asiakkaan suuntaan. Kroonisen oireilun kohdalla haetaan vastausta kysymykseen siitä mitkä tekijät voivat ylläpitää oireilua ja kuinka asiakas itse voi vaikuttaa oireisiinsa ja mihin tässä mielessä kannattaa puuttua. Tarkasteluhorisontti on toisin sanoen hyvin laaja ja lavea. Resursseja pärjätä oireiden kanssa saatetaan löytää useista erilaisista ulottuvuuksista. Toiminnallisen TULE oireilun kohdalla tilanne on erilainen, koska tutkimisen kohde on suppeampi. Nimittäin, johtuen kuormituksen ja oirevasteen suoraviivaisesta suhteesta, keskitytään toiminnallisessa TULE oireilussa selvittämään niitä tekijöitä, jotka vastaavat kysymykseen siitä, miksi liikkumisesta kehittyy oireprovokatorista.

Jaa tämä sivu